Timmon Teehetki

timmonteehetkiTEE-SE-ITSE-HETKI…

…Koska tällä hetkellä, tänä torstaina, vuonna 2015 huhtikuussa tulee 26 viikkoa eli puoli vuotta Teehetkeä täyteen. Ja samalla se jää toistaiseksi ennaltamääräämättömän pituiselle tauolle. “Ennaltamääräämättömän”, siinä on kyllä taas äidinkielen kaunis kukkanen. Täytyy kyllä sanoa että tää on ollut siistiä hommaa kirjotella ihan mitä sattuu kerran viikossa jengille joka jakaa saman elämäntavan. Ja erittäin siistiä on ollut kuulla että osa porukasta on nauranut ja oikeasti venannut näitä. Kiitos siis Tommille että pyysi kirjottamaan tätä, varsinkin ku oon viimeksi oikeasti kirjottanut yhtään pidempiä juttuja koulussa. Tässä on saanu vähän tatsia tähänkin hommaan, tosin tää hoituu samalla tavalla millä katon yleensäkin maailmaa, eli pilke silmäkulmassa. Ei se oo niin vakavaa.

Vakavuudesta puheenollen, Puhakkahan on tunnetusti vanha huumorimies. Aina hymyilemässä ja nauramassa. Tai sitten ei, mutta tulipahan oltua Kontulassa tiistaina ajamassa Puhiksen, Jamin ja Puskan kanssa. Oli inhottavaa löytää itsestään piirteitä kun ajatteli että tuleekohan tänne ketään muita kun tulee sisään. Onneks ei tullu. Paitsi Nikita joka ei ymmärrä suomea. Uskin Tommi tuli myös, mut se ei onneks ymmärrä mitään. Aittokoski tuli myöhemmin näyttämään miten bikeä pelataan. Oli nimittäin aivan sairaan hauskaa ajaa jäbien kanssa, vaikka on tavallaan vaikee astua toisten tiiviiseen kaveripiiriin. Kaikista paskapuheista ja selän takana jauhamisista joutuu kyl nyt menee suoraan peilin eteen ja tuijottaa itseään silmiin ja kysyä “kuka vittu sä olet?”. Terveisiä ala-asteelta, aika nousta ihmisenä seuraavalle tasolle. Varsinkin nyt kun ajaminen polkee [puujalat on parhaita] paikallaan. Eli koska mennään uudestaan ajamaan?

Mut se vakavista aiheista. Kesä on tulossa ja mä muutan puolentoista viikon päästä Helsinkiin ja en todellakaan malta odottaa että nyt pääsen suoraan ajamaan sinne katua, ilman että täytyy istua M-junassa lievästi erikoisten hahmojen seassa. Muistoissa on varsinkin se yks kalju bodari sekiksissä joka kysy multa joskus iltajunassa pyöräosastolla että “ARVAAS MISTÄ MÄ OON!?”. Ja sen jälkeen riisu paitansa ja esitteli Porin Ässien logoa tatuoituna hauikseen. En uskaltanut sanoa etten tiedä jääkiekosta mitään. Kunnon kahvakuulapää.

Ja tosiaan, jahka muutto on ohi niin haluisin treenata lisää tota valokuvaamista. Mieluiten katuhommia, eli jos tulee mieleen jotain, isoa tai pientä, niin laittakaahan viestiä niin mennään kuvaamaan. Tarkotus olis kuvaa myöhemmin ihan suoraan filmille ja yrittää teettää niistä isoja vedoksia. Ja kukapa meistä ei haluaisi Jarnoa isona tauluna seinälleen. Rikusta ajattelin myös teettää sellasen aidon kokosen pahvivedoksen jossa se on pukeutunut pelkkään metallitappiin.

Tästä alkaa nyt viimeinen tekstinkappale jolla vedetään teehetki nippuun, niinku kivekset [ne pitää mainita, varsinkin vikassa teehetkessä] jotka kung fu:ta harrastava munkki on imassut vatsaansa. Virossa ei muuten varmaan hirveesti kung fu mestareita näy, mutta siellä oli juuri Simple Session-tapahtuma. Ja kaikki se hehkutus ei nyt kyllä ihan lunasta paikkaansa, vaikutti nimittäin aika laimeelta tänä vuonna. En tosin tiedä olisiko livenä toiminut paremmin, katsomot ainakin olivat kuulemma aika tyhjillään. Eikä siellä ollut finaaleissa kuin pari ihan megasiistiä vetoa, esim AK:n feeble gap feeble 180 ja Devon Smillien fakie bars. Veikkaan että sitä tullaan hehkuttamaan pitkään. Se on myös sääli ettei karsintoja tullut livenä ollenkaan, koska luulen että siellä oli kovempaa ajoa. Kuskit ei ollut niin krapuloisia vielä. Eikä se Bezansonkaan muuten olis voittanu jos olis ajanu finaalien ekassa hiitissä. Jotenkin tuli fiilis et se nyt voitti kun sen ns kuuluu jo voittaa toi kisa. Omaa makua ja silmää lämmitti eniten Gary Young, luultavasti siitä syystä että se on mulle yks henkilökohtaisia lemppareita pro-kuskien maailmassa. Jos en olis nössö, niin tolleen haluisin ajaa.

Ehkä jo tänä vuonna, paitsi jos selkäranka muuttuu madoksi.

Hyvää kesää ihmiset! Hymyillään kun tavataan!

Kommentoi postausta!

About
tommidmg sports damagement - finnish bmx and then some.
© dmg.fi