Timmon Teehetki

timmonteehetkiKEVÄT TULI ETELÄ-SUOMEEN

Ja rastapäät Oulusta sen mukana.

Tosin siinä missä kevät on ajoissa niin rastat on tuplasti myöhässä. Kuten esimerkiksi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun meillä oli Lahden hallissa privaattivuoro. Se on jätkät sellanen homma että vaikka olisi kuka kaveri kylässä ja se haluaa bailaamaan, niin kahta tuntia ennen vuoron alkua ei aleta miettimään millä päästään kotiin ja tullaanko edes paikalle. Ja varsinkaan kahta tuntia vuoron alkamisen jälkeen ei ilmoteta että “ei me tulla”.
Se on sellasen netistä tutun “No shit Sherlock”-tason kommentti.
Maaseudun isännän elkeet omaava Jesse ottaa vähemmästäkin farkkuhaalarit pois ja antaa piiskaa käytetyllä Cultin ketjulla.

No, onneksi kaikilla oli rahaa maksaa enemmän, paitsi Anttonilla. Mut Anttoni on Jämsästä. Ja Jämsästä on 118 kilometriä Lahteen. Ja kuten tiedettyä, Anttoni kirjottaa DMG:lle postauksia joista saa ennemmin selkäsaunan kuin rahaa, niin Jämsän Antsan viimeisetkin koinsyömät setelit menivät bensaan. Sillä välin kun rastapäät hyppi Kauniaisten kämpässään uima-altaaseen.

Rahapolitiikasta huolimatta kaikki pääsivät ajamaan ja ai että, olipa hyvät sessarit!
Oli parit aika tiukat game of biket ja kukaan ei edes itkenyt, vaikka eräs sankari yritti switch barssia bänkissä feikkiin. Kontulassahan olis moisesta tempusta lähteny useampi pyörä huuto.net-sivustolle myyntiin. Parasta koko vuorossa oli kuitenkin se että meillä oli mukana kamerat ja systeemit mutta loppupeleissä ketään ei kiinnostanut kuvata sekuntiakaan. Ei tullu klipin klippiä edes instaan. Muutenkin oon jättänyt noi hommat Puhakalle ja Jamille.

Tosin tiistaina kuvasin Kontulassa rastapäistä klipit per ukko koska olin, ja olen edelleen, ajokyvytön. Vaikkakin tässä mennään jo parempaan suuntaan niin paikoitellen tuntuu siltä kuin olisi 65-vuotias mies tai Tommi Rautanen. Ja ketäs tästä on kiittäminen? Omaa taidottomuutta ja Suomen riskialteinta kuskia nimeltä Toni Aallos, jonka rinnoista puhuttiin jossain aiemmassa teehetkessä.

Tonin b.i.k.e-tempun takia onnistuin hyppäämään kyljelleni Lahden hallin palkkireilin päälle ja melkein hoidin itselleni kyvyn autofellaatioon ilman kirurgisia toimenpiteitä. Kyseisen tempun nimi olisi silloin ollut Alley Oop 180 Marilyn Manson. Ja kuinka ollakkaan, maanantaina kun pääsi pois röntgenistä ja lääkäristä niin sää parani samantien. Tälläkin hetkellä kun aurinko paistaa ja muut ajaa ulkona, niin tuijotan kaihoisasti pyörää peläten yskähdyksiä ja aivastuksia enemmän kuin mitään muuta.

Mutta ei se mitään, kesä on tulossa ja Toni on edelleen mun suosikeissa ajoseuran puolesta. Ja koska nyt on viikko 20 teehetken puolesta, niin on aika laittaa kotimaista videota tulille. Eiköhän me Toni kuvata tänä kesänä uus pätkä. Jätkällä on nyt se söpö partakin ja kaikkee.

Musiikki:
The Brian Jonestown Massacre – Caress

Kommentoi postausta!

About
tommidmg sports damagement - finnish bmx and then some.
© dmg.fi