Timmon Teehetki

timmonteehetkiUUNOT EPSANJASSA

Tällä viikolla tapahtuu kun aitoa Joutsenmerkillä varustettua kotimaista lihaa lentää Espanjaan satojen kilojen edestä. Ensimmäiset pari sataa kiloa lähti jo tänään aikaisin aamulla kohti Barcelonaa kun itse Grandmaster Tommi aka Fatfish aka Tuplajuusto sai tarpeekseen pakkasesta. Eilen illalla käydyn puhelun aikana mies lupasi kertoa miten kivaa siellä on että mä voin tulla sitten perässä. No, kävi sen suunnitelman kanssa miten tahansa, niin loput lihakimpaleet lähtee rahtikoneella perjantaina Malagaan. Se onkin sellanen valopäiden ryhmä että muutaman viikon päästä voidaan odottaa todella kovaa edittiä. Mukana on, kaikkien muiden kovien kuskien lisäksi, kuitenkin Oulun pääkaupunkilaistunut [muutahan jo tänne niin päästään ajaa] kuvaaja/editoija Petri “petec” Ollila. Mies, joka oli taannoisella Seinäjoen reissulla niin löysä että kastemadotkin on kateellisia.

Itse en lähde Espanjaan tänään enkä huomenna, vaan menen kiltisti töihin. Mutta lupaan olla hengessä mukana ja nauttia ensi tiistaina kun Kontulassa on mukavan rauhallista. Kyllä sitä “TIMIIIII”-huutelua onkin jo kestetty…
Mutta mitä noihin reissumiehiin tulee niin haluan kyllä ehdottomasti nähdä Tommilta jotain ajoklippiä, ukolla kuitenkin sellanen mukava tyyli ajossa. Pääsee niin sanotusti oikeuksiinsa siellä auringon alla. Mut ei kiirettä sen kanssa, kotiudu ensin ihan rauhassa. Ja tosta muusta ryhmästä tarvitaan yksi kuva. Sellanen missä Jesse ottaa luun pois päästä ja käy vetää kunnon taiton siellä Malagan padolla. Petri vois ottaa siitä filmille kuvan.

Ja siihen edittiin sit sellanen klippi missä Matsu heittää yläfemmat Rubenin kanssa. Vähän niinku tän päivän editin kuski joka ei varmaan juurikaan mitään turhia esittelyitä kaipaa.

Musiikki:

Noniin, nyt päästäänkin asiaan. Biisi on Odetta – Hit Or Miss mutta nyt ei laiteta linkkiä siihen, vaan yhteen kovimmista miksauksista koskaan jossa kyseinen kappale on seassa.

DJ Shadow & Cut Chemist – Brainfreeze.

Tämä on sellanen setti johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Aivan älytön.

Kommentoi postausta!

About
tommidmg sports damagement - finnish bmx and then some.
© dmg.fi