Jokainen on varmasti tähän mennessä kuullut jostain suunnasta AVICII:n levelssin, ja tuskin Skrillexkään on enää tuntematon hirveän monelle. Sunnuntain Skrillexin näkemys miten levels olisi kuulunut tehdä.
Tagi: musiikki
Jotain muuta – Tuomo Ilmonen.
Sen lisäksi että Tuomo on erittäin bad-ass bmx:n päällä, hän soittaa myös läskibassoa The Batbonesissa. Tsekkaa äijien livemeininkiä alta videosta, ja käy kuuntelemassa lisää biisejä bändin myspacessa.
Aallot.
Joskus aikoinaan linkitin videon Australialaiseen rap-kokoonpanoon nimeltä Hilltop Hoods. Ryhmän uusimmalla kohta ilmestyvällä sinkulla laulelee myös monen artistin kanssa yhteistyötä tehnyt Sia. Leppoista sunnuntaita kaikille.
Aallot.
Kauniaisten pienisuuri mies Redrama julkasi uuden sinkun vastikää, ja meininki on todella erillaista kuin mihin aikasemmin on totuttu. Itselle toimi kyllä erittäin hyvin, ja jään mielenkiinnolla odottamaan levyä.
Aallot.
Kovassa nousussa oleva Yelawolf julkaisi äskettäin Radioactive-albumin. Alhaalta voi levyn kuunnella streamina. Itselle suosikkiraidaksi nousi Everything I Love The Most. Mikä on teidän mielipide?
Aallot.
Tänään tuli pitkästä aikaa muisteltua vanhoja hyviä aikoja. Itse vietin oman nuoruuteni hyvin vahvasti punk- ja rockmusiikin parissa, josta on mieleen jäänyt muutamia lauluja.
Suomirap.
Lyhyen ajan sisällä on tullu 2 kovaa kollabo-videoo, jotka käytännössä on niputtanu kaikki suomen räppärit yhteen. Tsekatkaa ja muodostakaa mielipiteenne. DJ RZY feat. VA – Tervetuloo Helsinkiin: Ruger Hauer – Jokaiselle jotakin:
Aallot.
Helsinkiläinen DJ-kollektiivi Heavyweight DJ’s järjestää mixtape-skaban missä ideana on tehdä 30min miksaus ns. peak houriin. Voittaja pääsee soittamaan heidän kanssaan radio Spin FM:lle sekä Fredan Tivoliin. Itse osallistuin skabaan alla olevalla miksauksella: Kilpailun sääntöinä oli että miksaus pitää tehdä livenä, joten tuossa on 36min musiikkia Skrillexistä Lenny Kravitziin. Snadeja virheitä on siellä sun täällä eikä… Read more »
Aallot.
Kovassa nosteessa maailmalla oleva Mac Miller julkaisee uuden Blue Slide Park-levyn aivan näinä päivinä. Kaikille Miller-diggareille on nyt mahollista kuunnella levy ennakkoon.
Aallot.
Gregg Gillis on herrasmies Pittsburghista, joka opiskeli yliopistossa biolääketieteen kehitystyötä, erikoistuen kudostekniikan suunnittelutyöhön. Aika hienoa, eikö? Gillis työskenteli myöhemmin hetken insinöörinä, mutta maaliskuussa 2007 kaikki muuttui, kun Gillis päätti keskittyä täysipainoisesti musiikkiprojektiinsa. Näin entisen huippuinsinöörin ammatista luopuneena Gillis nykyyän puuhailee musiikkia nimellä Girl Talk. Mashuppien ollessa nykyään todella tunnettu termi tavallistenkin kuolevaisten parissa, voidaan Girl… Read more »









