Jotain muuta

Pelago–polkupyörät – suomalaista laatua

Vuodesta 2009 polkupyöriä valmistanut helsinkiläinen Pelago myy suosittuja polkupyöriä Suomeen ja ulkomaille. Saaristoon eli Archipelagoon viittaava nimi Pelago on nimenomaan fillareiden saaristolaisfiilistelyä yrityksen omistavien Hyppösen veljesten, Mikon ja Timon mukaan.
Alkuaikoina fillareita tehtiin lähinnä kierrätyspyöristä, mutta lopulta veljekset päätyivät uusiin, belgialaisiin pyöränrunkoihin. Itse suunniteltujen runkojen teettäminen oli kuitenkin loppujen lopuksi mahdottomuus, jonka jälkeen valmistus siirtyi itään ja Taiwaniin. Siellä valmistetaan myös monen muun polkupyörän rungot.

10 pyörämallia eri tarkoituksiin
Vuodesta 2009 saakka kovassa kasvussa ollut Pelago-pyörämerkki käsittää tällä hetkellä jo kymmenen eri pyörämallia. Nämä pyörät ovat kaikki jonkin paikan mukaan ja pyörämallit ovat: Brooklyn, Bristol, Capri, San Sebastian, San Sebastian Street, Airisto, Hanko, Saimaa, Stavanger ja Sibbo. Polkupyörät ovat peruspyörästä aina All Road –fillareihin ja hintahaarukka on 650 eurosta vajaaseen 2000 euroon. Ei siis mitään halpispyöriä, mutta ei myöskään niitä kaikkein kalleimpia mitä markkinoilta löytyy. Tähän Pelago on koko ajan tähdännyt, laadukas mutta kohtuuhintainen fillari eri tarkoituksiin.

Pelagon motto on ”kestävyys, käyttökelpoisuus ja kauneus” ja sen suunnittelemat pyörät tekevät hyvin kunniaa tälle periaatteelle. Kauneus on tietenkin katsojan silmässä, mutta retrohenkinen Pelago on pyörän prototyyppi, missä sen viehätys juuri piileekin. Prototyyppi ei tässä kuitenkaan tarkoita alkeellisuutta, vaan tiettyä selkeyttä ja harmoniaa. Käyttökelpoisuus ja kestävyys nivoutuvat hyvin yhteen. Pelagot eivät ole kertakäyttöistä tusinatavaraa, vaan niillä on oma luonteensa, joka tuodaan hyvin markkinoinnissakin esiin. Yksilölliseen ja kestävään pyörään tulee tunneside, mikä ruokki toisaalta halua pitää pyörästä vielä paremmin huolta.

Pelagon pyörämalliston kuuluu siis kaupunkipyöriä, kevyitä aktiivipyöriä, monikäyttöpyöriä ja maantie- ja matkapyöriä. Tyylikkään näköinen mallisto saa varmasti myös jatkoa, sen verran hyvin nämäkin mallit käyvät kaupaksi Suomessa ja ulkomailla. Pelagolla on Helsingissä oma myymälä Kalevankadulla, liikkeessä myydään polkupyörien lisäksi myös tarvikkeita polkupyöräilyyn. Pelagon kotisivuilta voi löytää myös kartan josta ostaja voi bongata pyörien ostopaikan Euroopasta.

Pelago Dealer –nimellä varustettuja kauppoja on mm. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Englannissa. Toimitusaika Suomeen on n. 2-3 työpäivää ja ympäri Eurooppaa pyörän voi saada vajaassa parissa viikossa. Erinomainen asia on se, että pyörän voi saada halutessaan täysin toimintavalmiina lähimpään Pelagon jälleenmyymälään.

Netticasinolta rahat fillariin?
Ihan kaikilla ei tietty ole näihin pyöriin varaa, mutta pikaista rikastumista voi koittaa vaikkapa pelaamalla nettikasinolla pelejä. Parhaat kasinot tarjoavat lukuisia pelejä joita pelata ja parhaimmillaan näistä peleistä voi tienata pienempiä tai vähän isompiakin voittoja. Parhaimmillaan nettikasinoilta voi täryttää progressiivisen jättipotin jonka potti voi nousta useisiin miljooniin euroihin. Jokainen voi miettiä montako Pelago-pyörää sillä saisi.

Monelle Pelago-pyörä on vielä melkoisen tuntematon kapistus, mutta innokkaiden pyöräilijöiden keskuudessa merkki on otettu varsin mainiosti vastaan. Monelle on myös nettikasinoilla tullut yllätyksenä se, että raaputusarvalla voi napata miljoonavoiton. 3wow arpa tarjoaa tähän mahdollisuuden. Kokeilemalla arpaa tietää mistä tässä on oikein kyse. Samalla lailla kannattaa kokeilla myös Pelago –perheen pyöriä, jotta tiedät miltä pyörän ajaminen tuntuu. Fillari eroaa ratkaisevasti ajotuntumaltaan edullisemmista tai hieman kalliimmista pyöristä. Saaristolaisfiilistä ei välttämättä polkupyörällä ajamisesta tule, jos et ole nimenomaan saaristossa ajamassa fillarilla.

Kommentoi postausta!

About
tommidmg sports damagement - finnish bmx and then some.
© dmg.fi